Tuesday 16 August 2016

Päivä Tallinnassa auton kanssa

Naimisiin päästäkseen täytyy hötkähdellä aika lailla. Ei riitä, että todistaa vedenkantotaitonsa tai kykynsä viikata pyykkiä (vrt. Emäntätesti). Lisäksi täytyy tehdä kaikenlaisia hankintoja, reissuja ja suunnitelmia. Tunnustetaanpa siis tosiasiat. Kun päätimme järjestää häät Suomessa ja selvisi, että juhlapaikkaamme saa tuoda omat juomat, oli itsestään selvää, että ne haetaan Virosta eli Tallinnasta. Käsi ylös se, jolla ei ole kokemusta alkoholin hakemisesta Virosta tai vähintään tax free -laivoilta? No niin. Halusimme kuitenkin toimia sivistyneesti ja verhosimme ostosmatkan mukavaksi turistipäiväksi Tallinnassa. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreiden taulukoiden mukaan suomalaisten pahamainen viinaralli on viime aikoina hieman vähentynyt. Syitä on varmasti monia. Viro on nostanut alkoholiverotustaan ja toisaalta Suomeen on syntynyt lukuisia mielenkiintoisia pienpanimoita, joiden tuotteet löytävät tiensä perusmarkettien hyllyille. Toisaalta Viro hyötyy suomalaisista kaljaturisteista edelleen miljoonia.
Vaikka alkoholia ei ehkä rahdata enää sellaisia määriä kuin rallin alkuaikoina, matkustajamäärät Helsinki-Tallinna -reitillä ovat tasaisessa kasvussa. Viime vuoden elokuussa Helsingin ja Tallinnan välillä kulki lähes miljoona matkustajaa.  Tallinnassa viettämäni päivän jälkeen en yhtään ihmettele, että Suomenlahden eteläpuoli houkuttelee.

Ei siis muuta kuin auto aikaisin aamulla satamaan ja laivaan. Kymmenen vuotta sitten menin äitini kanssa kylpylälomalle Viroon ja siltä reissulta muistan suomalaisturistit, jotka korkkasivat ensimmäiset juomat jo aamupäivän menomatkalla. Siihen verrattuna laivalla oli hyvin sivistynyt meno. Lahden ylitys alkoi brunssilla, jonka olimme tilanneet ja varanneet etukäteen. Tämä oli järkevää, koska ravintola oli aivan täynnä ja ne, joilla ei ollut varausta, jäivät ulkopuolelle. Parituntinen laivamatka päättyi monen kohdalla hieman onnettomasti - merellä oli kova aallokko ja monet voivat huonosti. 

Tallinna tervehti meitä tuulisena ja aurinkoisena. Oli hauskaa ajella omalla autolla laivasta ulos ja liittyä paikallisliikenteen sekaan. On jotenkin hullua, miten lähellä ja miten pieni se on. Kaupungissa on vain reilu 400 000 asukasta mutta se osaa toivottaa matkailijan tervetulleeksi: Satamassa seisoi neljä isoa kansainvälistä risteilijää ja kaupungissa pyöri paljon turisteja. Silti keskustan ainoa jono oli Venäjän konsulaatin edessä.

Vanhempani käyttivät minua vakiopaikoissaan. Ajoimme autolla katsomassa rantaa ja kylpylää, vierailimme ostoskeskuksissa, apteekissa ja kangaskaupassa. Isäni kurvaili kaduilla asiantuntevasti kuin paikalliset ikään. Mukaan tarttui muun muassa tattaria ja hirssiä, saumurin lankoja ja tonic-vettä. Monet tavarat ovat halvempia kuin Suomessa ja toisaalta hyllyillä on monia tuotteita, kuten teetä tai öljyjä, joita ei Suomesta löydy.

Hieman oli pakko naurahdella vironkielisille kylteille ja sanoille - kuten koko kaupunki, kielikin on niin lähellä suomea ja sitten ei kuitenkaan. Olen opiskeluaikoina kahlannut läpi kaksi pakollista viron kurssia ja sain kaivettua muistini perukoilta yhden lauseen. Äitini kiersi kangaskauppaa myyjän kysyessä minulta, tuleeko vielä muuta. Sanoin "ma ei tea" - en tiedä ja myyjä kävi hymyillen odottamaan. Kielten opiskelu kannattaa aina.

Vietimme aikaa tietysti myös vanhassa kaupungissa. Parkkipaikat ovat arvossaan, joten pidempää oleskelua varten kannattaa parkkeerata kauemmas. Mukulakivikadut, julkisivut ja vanhojen talojen kulmat ovat kauniita ja idyllisiä, vaikka samalla kortteleissa on jotain kulissimaista. Maalipinnat ovat kirkkaita ja kaikki on erittäin siistiä, kerjäläiset ja muu epämääräinen väki pidetään selvästi kaukana turistialueilta. Vanha kaupunki on kuitenkin kuvaajan paratiisi. Vanhempiani nauratti, kun yritin hätistää kaduilla valuvia turisteja pois kuvieni tieltä. Aikaa se vaati, mutta odottaja palkittiin lopulta muutamalla otoksella, jossa ei ole ylimääräisiä kulkijoita. Parhaita olivat sivukujat, joille oli unohtunut ränsistyneitä taloja ja puita kuvaajan löytää.

Ja sitten niihin varsinaisiin hankintoihin. Olimme jo edellispäivänä tilanneet juomapakkauksia verkkokaupasta. Systeemi oli todella kätevä. Auto ajettiin sataman odotusalueelle ja sieltä valmiiksi kasatut ostokset sai nostettua helposti auton perään. Isääni auttanut myyjä tosin totesi, että automme  "makaab  syväl" mutta uskon sen johtuneen kyseisen auton mallista. Kävimme vielä katsastamassa sataman kaupat ja asetuimme jonoon odottamaan laivaan pääsyä. Tuuli oli hieman tyyntynyt ja kotimatka sujui tasaisesti. Vietimme sen syöden illallisen laivan a la cartessa. Pöytä oli varattu etukäteen mutta ruoka piti maksaa erikseen, ei siis kuulunut risteilyn hintaan, kuten aamubrunssi.

Auton kanssa kaikki sujui lopulta yllättävän helposti. Minulle ei tullut missään vaiheessa olo, että odotusta ja jonotusta olisi ollut liikaa. Ehkä siinä vaiheessa illalla, kun pitkä päivä alkoi painaa ja laivan purkaminen kesti etkä päässyt mihinkään sieltä laivan autokannelta, ärsytti. Mutta se on pientä. Kotona olimme vasta puolenyön korvilla, mutta lähden heti uudelleen, kun seuraava tilaisuus tarjoutuu. Suomesta on kaikkialle pitkä matka, mutta kyllä päivä Tallinnassa eli ulkomailla kaukokaipuuseen auttaa.

Be First to Post Comment !
Post a Comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?