Thursday 12 May 2016

Köln - lempipaikat

Olen asunut Kölnissä neljässä eri asunnossa ja kolmessa eri kaupunginosassa. Tässä paikkoja, joista minut useimmiten löytää tai joista haluaisin itse löytää itseni useammin.

1. Kölnissä on yksi kohta, jossa suomalainenkin voi hengittää ja jossa täyteen pakatun kaupungin syke antaa vähän periksi. Se on Reinin yli kulkeva rautatie- ja kävelysilta. Südbrücke on 368 metriä pitkä eikä sen puolivälissä ärsytä enää mikään. Suositeltavaa ihan vain maisemienkin takia. 

2. Menen ydinkeskustaan lähinnä vain silloin, kun minulla on vieraita. Keskiaikaisen kaupunkirakenteen pohjalle kasattu miljoonakaupungin keskusta ei ole kovin tilava. (Huomaa listan kohta 1.) Mutta joskus täytyy shoppailla ja silloin suuntaan Ehrenstraßelle. Siellä ovat kaikkien lempimerkkieni (Other stories, MAC, COS, Rituals) putiikit ja vähemmän ruuhkaa kuin keskustan kävelykaduilla. Ringiä pitkin sinne pääsee nopeasti ja helposti. Ehrenstraßelta on myös lyhyt matka idylliseen Belgisches Vierteliin - Belgialaiseen kortteliin ja ertyisesti Brüsseler Platzille, jossa on kivoja sisustuskauppoja ja tunnelmallisia kahviloita.


3. Kaupoista puheen ollen Kölnissä on muutama liike, joihin minun pitää kieltää itseäni menemästä liian usein. Flying Fawn tarjoaa kaikenlaista kivaa kotiin, keittiöön ja askarteluun. He järjestävät myös erilaisia tapahtumia, askarteluworkshopeja ja häitä. Kaupan sisällä on kahvila, joten sinne voi piipahtaa ihan vain kahvittelemaan ja jutustelemaan mukavien työntekijöiden kanssa. Tosin harvoin lähden ostamatta mitään.
Rahani säästyivät myös niin kauan, kunnes löysin How we liven. Lähinnä tanskalaisia sisustusmerkkejä (String, Hay) välittävä liike on ihana tuulahdus skandinaavista tunnelmaa ei aina niin idyllisessä Saksassa. Täällä String-hyllyt ovat vasta tulossa.


4. Käyn aamupalalla tai brunssilla nykyään ihan liian harvoin, mutta ehdoton suosikkiaamupalani on Herr Pimockissa. Ainakin tähän mennessä hinta-laatusuhde on osoittautunut hyväksi, kahvi erinomaiseksi ja vihreä baaritiski on tietysti plussaa. Iltaisin paikasta saa burgereita ja koktaileja ja tupa on yleensä aina täynnä.


5. Rakastan kirpputoreja, joten olen käynyt kiertämässä monien  kaupunginosien tarjonnan. Yksi on kuitenkin ylitse muiden.   Südstadt Flohmarkt  järjestetään eteläisen keskustan futistadionin parkkipaikalla. Se on auki vain kerran kuussa ja vain kesäaikaan. Kirpparisunnuntait ovat parhautta: olen löytänyt sieltä lähes kaikki lempivaatteeni, kuten myös monet meidän uuden kodin keittiötavarat ja maljakotkin. Paikalla on ammattimyyjiä ja antiikkia mutta myös ihan tavallisia ihmisiä myymässä omia tavaroitaan. Täällä uskaltaa ja saa tinkiä. Suosittelen!

Lista lempipaikoistani venyisi pitkäksi, jos siihen lisäisi aivan kaiken. Siksi ajattelin esitellä kaksi mieluisinta kaupunginosaani omissa postauksissaan. 

3 comments on "Köln - lempipaikat"
  1. Kiitos hyvistä vinkeistä! Itselleni Köln on yhä vain aika tutnematonta aluetta, joten kiva saada täsmäsuosituksia! Tuo Flying Faen putiikki kuulostaa kyllä siltä, että minun ei ehkä pitäisi mennä siihen tutustumaan :D

    ReplyDelete
  2. Ehdottomasti kannattaa käydä tutustumassa. Sieltä saa kaikkea kivaa! Ja sen voi hyvin yhdistää kahvitteluun Herr Pimockissa - nämä sijaitsevat saman kadun varrella. Voin lähteä mukaan, jos ajoissa ilmoitat :)

    ReplyDelete
  3. Mahtava idea, aamupalatreffit sopivat oikein mainiosti :D

    ReplyDelete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?