Berlin, Berlin

Vaikka yksi Saksan radiokanavien viimesyksyinen hitti kuuluukin, että en halua Berliiniin, on siellä kuitenkin kiva silloin tällöin piipahtaa. Edellisestä kerrasta kun kuitenkin on melkein vuosi.

Kraftklub: Ich will nicht in Berlin

Viisipäiväinen visiitti oli jälleen aika intensiivinen sisältäen niin tamilien kulttuurikeskuksen kuin hieman Berlinaleakin. Molemmissa oli se hyvä puoli, että siellä sai halpaa tai jopa ilmaista ruokaa.

Vierailu alkoi keskiviikkona Kreuzbergissä English Theatre Berlinistä, jossa suomalainen ystäväni työskentelee. Pääsin katsomaan koululaisten kanssa koottua esitystä, jonka teemana oli ei enempää eikä vähempää kuin geenit. Saksalaiset lukiolaiset esiintyivät loppuunmyydylle katsomolle englanniksi. Esitys oli lopputulos draamaa ja tiedettä yhdistäneestä projektista: alkusyksystä kouluissa oli vieraillut oikea geenitutkija johdattelemassa aiheeseen. Lopputulos oli sekä virkistävä että viihdyttävä.

Ohjelma jatkui torstaina cupcakeilla, kaupunkikävelyllä, päiväunilla ja vanhalla lempiravintolallani. Kaikki pitsat maksavat siellä 2,70 ja kocktailit 3 euroa. Illallisesta virkistyneinä päätimme vielä lähteä kurkkaamaan Mittessä sijaitsevan gallerian avajaisia. Galeria Suvi Lehtinen on pieni galleria, jossa sattui tällä kertaa olemaan esillä helsinkiläisperäisen projektin tuloksia. Gallerian etuosan teosta en aivan käsittänyt, mutta osa takaosassa pyörivistä lyhytfilmeistä oli oikein koskettavia. Kotiinpaluu -niminen pätkä pyörii mielessä edelleen (vaikka ei koti-ikävä olekaan). Myös punaviini oli hyvää.

Perjantaina oli aika astua sisälle taiteeseen, konkreettisesti. Museum Hamburg Bahnhof on päärautatieaseman vieressä sijaitseva jättimäisen suuri nykytaiteenmuseo, joka on itsekin aikoinaan ollut rautatieasema. Jää Kiasma kevyesti jälkeen nistä neliömetreistä! Talossa oli paljon kiinnostavaa, mutta erityisesti kaksi asiaat jäivät kummittelemaan verkkokalvoille.

Niistä ensimmäisessä, Cloud cities, museovieras sai kiivetä jättimäisen muovipallon sisälle kellumaan. Kokemus sai polvet pehmeiksi, vaikka toisaalta palloon olisi voinut jäädä ottamaan päiväunet. Toinen elämys oli Ryoji Ikeda: Db, joka koostui kahdesta huoneesta.

Toinen oli lattiasta kattoon valkoisuutta hohtava halli, jonka seinillä oli mustia neliöitä. Toinen halli taas oli täysin musta ja pimeä, lukuun ottamatta yhtä jättimäistä valospottia. Kokemus oli värikäs, mutta ei välttämättä suositeltavissa ihmisille, joilla on taipumusta migreeniin. (Vahtimestari seisoi valkoisessa huoneessa aurinkolasit päässään.)

Viikonlopusta muodostui perinteinen: kaupunkihengailua, kakunsyöntiä, kotihipat, brunssi ja Mauerparkin kirppis. Paljastettakoon nyt, että Berlinale-vierailuni typistyi kasviskeittolautaseen pääkallopaikan alakerrassa. Ensi vuonna järjestäydyn lippuluukulle hieman aikaisemmin. 

Brunssi berliiniläisittäin. Tämä mahassaan jaksoi matkustaa melkein Kölniin asti.

Mauerpark

Pohdiskelin jo edellisessä Berliiniä käsitelleessä tekstissäni kaupungin muutosta. Hinnat kallistuvat ja kadut siistiytyvät, samalla uudet alueet nousevat hip-kohteiksi. Tällä kertaa tämä näkyi varsin selvästi: Kaksi Prenzlauer Bergin kuuluisaa klubia on suljettu. Toisessa vietin uuden vuoden 2009, toisessa kävin tanssimassa viime keväänä. Alue taitaa siis ansaita liikanimensä Pregnancy Berg, koska alueella on pian enemmän lastentarhoja kuin baareja. Mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan Berliinin vetovoima ylipäänsä säilyy ja mistä Euroopan kaupungista tulee seuraavan sukupolven Berliini...

Niin Silja, Klub der Republikia ei ole enää!

Vai missä olinkaan...